Kauhukuvia menneisyydestä

Tämä raportti sisältää faktaa Ho Chi Minh Citystä, Vietnamista sekä Phnom Penhistä, Kambodzasta. Nähtiin todella paljon molemmissa kaupungeissa. Koitetaan pitää tarina lyhykäisenä ja antaa kuvien puhua puolestaan.

Ho Chi Minh Cityyn (HCMC), entiseen Saigoniin saavuttiin keskiviikkona 2.12. aamulennolla. Yöpymispaikka löytyi melko nopiaan. Ekana päivänä aikainen herätys hieman painoi ja pysyteltiin hotellin lähituntumassa ja moikattiin pari Lappeenrannan tuttua, jotka sattuivat samaan aikaan pelipaikoille. Löydettiinpä tämän reissun edullisimmat raflasta lunastetut oluset. Hinta: 5000 Vietnamin Dongia, eli noin 0,17€.

Paikallinen bensamyymälä

Torstaina tehtiin täsmäisku HCMC:n nähtävyyksiin. Samalla samoiltiin enemmän ja vähemmän päättömösti pitkin kaupunkia ostoskeskuksilla ja marketeilla. Nähtävyyksistä katsahdettiin parit patsaat, jotka eivät kummoisia viboja tuottaneet. Vapauden palatsi (Reunification palace) tarjosi ihan hienoja museosettejä. Palatsi toimi aikoinaan Etelä-Vietnamin kommareiden komentopaikkana Vietnamin sodan aikana aina Saigonin kaatumiseen 30.4.1975 asti.

Vapaudenpalatsi

Ho Chi Minh

Komentopaikan jälkeen suunnattiin sotamuseoon. Oli mielenkiintoista nähdä Vietnamilaisten näkökulma Vietnamin sodasta, jenkkien näkökulmaahan tulee aina esille elokuvissa. Museo koostui suurimmilta osin kuvista. Kuvat olivat ajoittain melko karmivaa katsottavaa. Kuvissa kuvattiin pelkästään Vietnamilaisten kärsimyksiä ja tuotiin esille Amerikkalaisten "pahuus". Järkyttävimpiä kuvista olivat jenkkien kemiallisten aseiden takia syntyneet vammautuneet/epämuodostuneet lapset. Nähtiinpä pari siiamilaisten kaksosten sikiötä lillumassa nesteessä. Näistä löytyy kuvia alla olevista linkeistä. Loppupäivästä pyörittiin vielä pitkin kaupunkia ja koitettiin välttää varma vahingoittuminen liikenteessä. HCMC:ssä on noin yhdeksän miljoonaa asukasta ja viisi miljoonaa skootteria/moottoripyörää. Teiden ylittäminen ilman jalankulkijoiden liikennevaloja meinasi tuottaa omanlaiset jarrutusjäljet reissaajien housuihin.

Sotakuvaa

Vietnamilaisnainen pakenemassa lastensa kanssa joen yli

Tienylitystä

Skootteriparkki

Perjantairuuhkaa

Perjantai toi mukanaan taas paljon uutta. Otettiin pienimuotoinen retki, jossa päästiin ensin katsastamaan yksi tehdas. Tehdas oli ihmetykseksi vammaisten tehdas! Näimme vammaisten tekevän joka paikassa myytäviä matkamuistoja. Tuntui hieman pahalta nähdä vammaisten tekevän (mitä ilmeisimmin minimipalkalla) matkamuistoja, jota turistit raahaavat kotiinsa. On kuitenkin muistettava, että näillä ihmisillä on kuitenkin työ ja saavat edes jonkinlaista rahaa, tätä yleellisyyttä ei jokaisella Vietnamilaisella todellakaan ole.

Tehdastyöläisiä

Seuraavaksi siirryttiin tutustumaan Cao Dai-uskontoon erääseen kirkkoon. Cao Daita harjoitetaan lähes ainoastaan Vietnamissa. Uskonto perustuu pitkälti synkretismiin ja Kung Futsean oppeihin. Nähtiin myös eräs messu, jossa jengi pyllisteli melko psykedeelisen musiikin tahdissa. Uskonnosta enemmän kiinnostuneet voivat kysyä sen tarkoitusperiä matkalaisilta tarkemmin.

Cao Dai-kirkko

Messumenojen jälkeen oli aika palata taas poikien Vietnamin historian lempiaiheeseen: Vietnamin sotaan! Siirryimme siis Cu Chi-tunneleille, joissa Vietkongin väki asusteli kaiken kaikkiaan 20 vuotta. Tunnelithan ovat monille sotaelokuvien ystäville varsin tuttuja, joten niistä tuskin tarvitsee sen kummemmin selittää. Tunnelit olivat todella ahtaita (vaikka turisteille suunnattuja tunneleita on isonnettu isojen länkkärituristien takia) ja kuumia. Nähtiin myös erilaisia ansoja, bunkkereita ja tietenkin itse sotatanteretta. Päästiinpä muuten kokeilemaan tuota maailman tunnetuinta asetta, eli AK-47:ää, Kalashnikovia. Tuli melko miehekäs olo :) Loppuaika Vietnamissa kului HCMC:ssä pyörien.

Sotatannerta

Oikoreitti tunneleihin

Rytmiryhmä ennen tunneleihin sukeltamista

Seuraavaksi oli Kambodzan ja Phnom Penhin aika kartuttaa kokemusmaailmaamme. Perille saavuttiin alkuiltapäivästä ja etsittiin jälleen asumus. Tällä kertaa päästiin asumaan vetten päälle sangen paskaiselle järvelle tuktuk-matkan päähän Phnom Penhin keskustasta. Eka päivä meni ihan asunnon liepeillä hengaillen ja paikkaan hieman tutustuen.

Mihin tarvitaan enää perheautoja, kun homma toimii myös näin?

Itsenäisyyspäiväänhän kuuluu kunnialaukauksia. Tästä innoittautuneena sunnuntaina 6.12. kööri löysi tiensä vartioidun peltiseinän eteen. Oven avasi armeijapukuinen mies ja tuktuk paineli sisään. Meidät istutettiin pöytään ja eteen tuotiin "Menu". Tommi, Mika ja Peksi valitsivat samat setit. Tomi omanlaisensa. Kysessähän ei ollut mikään ravintola, vaan ampumarata! Kolme komistusta saivat käteensä Colt 45:t ja Tomi päätti kokeilla revolveria. Varsinkin Coltin häijy rekyyli sai kalsarien etuosan tuntumaan jälleen ahtaammalta.


Kunnialaukausten oli jälleen aika palata kauhutarinoiden pariin. Vietnamin sodan aikoihin Kambodzan johdossa oli herra nimeltä Pol Pot. Hirmujohtaja Pot halusi luoda maan, jota on helppo hallita. Tämän vuoksi kaikki viisaat, koulutet, vähänkään viisaan näköiset (tähän riitti rillit), naapurin käräyttämät ym. tapettiin. Ennen tappamista useat ihmiset joutuivatTnuol Sleng -nimisessä vankilaan, joka ennen Potin valtaannousua oli koulu. Vankilassa usein syyttömiä ihmisiä kidutettiin epäinhimillisin keinoin. Kidutusta usein jatkettiin usein niin kauan kunnes uhrilta lähti tajunta. Tämän jälkeen uhri pakotettiin hereille ja kidutusta jatkettiin. Tuol Slengissä näimme kidutushuoneita ja -välineitä. Paikka tarjosi myös valokuvia kuolleista ihmisistä, jotka oli jätetty kuolleena kidutushuoneisiin tai selleihinsä. Paikka tarjosi myös paljon kuvia vankilassa olleista ihmisistä.

Kidutusvälineitä

Sellejä

Kaiken pahan alku ja juuri

Hengissä selvinneet vietiin Tuol Slengiltä Killing Fieldseille, jossa sijaitsevat suuret joukkohaudat. Paikalta on tähän päivään mennessä on löydetty lähes 20 000 luurankoa. Tuolta ajalta on vielä noin miljoona - kaksi miljoonaa ihmistä kateissa. Killing Fieldseillä ihmisiä kidutettiin ja tapettiin toisten vankien silmien edessä. Tappamiseen ei haluttu käyttää luoteja vaan tappovälineenä toimi usein pelkkä lapio. Kova isku päähän toi toivottavan tuloksen.

Killing Fields

Joukkohautoja

Kaikkia raakoja yksityiskohtia ei viitsi edes kertoa, mutta muun muassa pienet lapset tapettiin samalla tavalla kuin maatilalla kissat. Jaloista kiinni ja pää puuhun. Tämänkin puun valitettavasti jouduimme todistamaan. Paikan karmivuutta lisäsi aidot ihmisten luut, joita löytyi aijoittain joukkohautojen läheltä. Killing Fieldsille on rakennettu myös muistomerkki sisääntulon lähelle. Muistomerkki sisältää löydettyjen luurankojen pääkalloja lähes kymmenen kerrosta. Tuntuu oudolta, että näistä tapahtumista on vain 30 vuotta. Meidän vanhempamme eivät meidän iässä kyseisiin nähtävyyksiin olisi voineet mennä, sillä tuohon aikaan nämä kauhutapahtumat olivat vielä arkipäivää. Tuol Sleng ja Killingin Fields vetivät kyllä jokaisen reissaajan melko hiljaiseksi. Normaalisti paljon lentävä läppä oli hetken kateissa..

Killing Fieldsin muistomerkki

Myöhemmin sunnuntai-iltana juhlistettiin itsenäisyyttä jenkkitutun Jessen kanssa. Yritettiinpä saada itsenäisyyspäivän vastaanottoakin netistä näkymään, mutta ravintola sulki ovensa liian aikaisin niin jäi Tarjan kättelyt näkemättä. Maanantai kului suurilta osin kaupungilla samoiluun ja nähtävyyksien ihmettelyyn.

Alla linkkejä kuviin. Molemmista kuvista löytyy myös melko rajuakin materiaalia. HCMC:n kuvista löytyy sotamuseon sekä Phnom Penhistä Killing Fieldsien ja Tuol Slengin kauhukokemuksia. Palaillaan taas seuraavan kerran hieman iloisemmissa asioissa Siem Reapista!

Kuvia Ho Chi Minh Citystä
Kuvia Phnom Penhistä