torstai 12. marraskuuta 2009

Brunein sulttaania moikkaamassa

Maanantaiaamun valjetessa Mika ja Peksi heräilivät ja suuntasivat kohti KDU kollegea ja uutta kurssia. Tomilla ja Tommilla olivat muut suunnitelmat mielessä ja loma heillä sen kuin jatkuu. Tomi ja Tommi suuntasivat kohti Bruneita Malaysian Airlinesin turvin. Lentoyhtiö eroaa AirAsiasta siten, että siellä on ilmaiset ruuat ja juomat, kuten Finnairilla. Ja tulihan sitä viiniä maisteltua taas pari lasillista! :)

Saavuttiin kolmen aikoihin Brunein lentokentälle ja erilaisten säätöjen kautta saatiin lopulta paikallinen bussi keskustaan, joka maksoi 0,5 €. Taksi samasta matkasta olisi ollut 10 €. Päädyttiin asumaan Youth Hostelliin ihan kaupungin keskustaan. Keskustan ekaa kertaa nähtyämme tuli mieleen ihan kotoinen Lappeenranta, sillä paikka on tosi pieni ja kaupat menevät pimeän tultua kiinni. Kauppojen mentyä kiinni lähdimme katsomaan nähtävyyksiä ja törmäsimme sattumalta paikalliseen mieheen, Abduliin, joka kyyditsi meitä ympäriinsä autollansa. Hän vetää joka viikko ulkomaalaisille, lähinnä Eurooppalaisille, erilaisia retkiä ja kiertoajeluja. Vaikutti todella mukavalta ja reilulta tyypiltä.

Bandar Seri Begawanin keskustan moskeija


Kävimme miehen opastuksella katsomassa maailman kalleinta moskeijaa, jonka kupolit ovat 24 karaatin kultaa. Hän vei meidät yömarkkinoille, jonne paikalliset kerääntyvät iltaisin tekemään ruokaostoksiaan ja seurustelemaan keskenään. Saatiin maistella mitä erikoisimpia viidakon hedelmiä, ja täysin ilmaiseksi. Abdul osti meille vieläpä kämpille vietäväksi iltapalaa (hedelmiä ja pähkinäpannukakkua). Käytiin katomassa maailman suurinta palatsia, Brunein sulttaanin kotia, jossa huoneita on 1788 ja pinta-alaa enemmän kuin Vatikaanivaltiossa. Ajettiin autolla katsomaan myös prinsessojen ”vaatimattomia” asuntoja, sekä ”vesikylää”, joka kelluu kokonaisuudessaan veden päällä. Bruneihan on täysin sulttaanin hallitsema valtio ja kyseinen herrasmies on kultaisella 90-luvulla ollut jopa maailman rikkain ihminen.


Maailman kallein moskeija


Tulevat muslimit moskeijan edessä


Yömarkkinat


Tiistaina emme tienneet tarkalleen mitä tehdä, joten yllätykseksemme löysimme itsemme museosta. Museossa kerrottiin Brunein tai lähinnä sulttaanin historiasta ja siellä oli paljon esineitä hänen seremonioistaan, sekä lahjoja, joita hän on saanut muilta valtioilta.


Seromoniamestarin (sulttaanin) seromoniavaunut

Nyt odotellaan jo kuumeisesti lentoa pois Bruneista, koska täällä ei juuri ole tekemistä ja jopa alkoholin myynti on täällä kiellettyä… Eipä tullut nähtyä Brunein kuninkaallista perhettä livenä, mutta parempi kalaonni sitten ensi kerralla.


1 kommentti:

  1. Vaikuttaa hiukan hämäräperäseltä tyypiltä tuo matkaopas-Abdul.. :D

    T. Reetta

    VastaaPoista