Reissulaisten raportti Kota Kinabalusta ja Filippiineiltä <3

Bruneista siirryttiin takaisin Malesiaan Kota Kinabaluun. Tällä kertaa jätettiin kiipeämättä Mount Kinabalulle ajan puutteesta johtuen, mutta ehkä sitten ensi kerralla valloittamaan myös se. Kota Kinabalu oli jo huomattavasti kotoisampi paikka kuin Brunei, koska sieltä sai alkoholia, sekä pääsi elokuviin. Käytiinkin katsomassa elokuva nimeltä 2012.

Kalaravintolan vaihtoehdot Kota Kinabalussa

Kota Kinabalussa ei juuri muuta ihmeellistä tehty, kuin katseltiin vähän paikallisia nähtyvyyksiä. Tulipahan ainakin koettua se, että paikallisbussiin ei kannata mennä rinkan kanssa, jos se ei ole lentokenttäbussi. Kota Kinabalulla päästiin kokemaan myös aivan älyttömän hienot auringonlaskut, joista Tommi innoistuikin ottamaan lähes 30 kuvaa. Lähinnä Kota Kinabalulla valmistauduttiin lähtöön Filippiineille, josta oli suuret odotukset!

Auringonlasku Kota Kinabalussa

Viime viikon perjantaina saavuimme sitten Filippiineille ja ensimmäiseksi yöksi suunnattiin Manilaan. Voi sanoa, että Suomipojilla oli melkein koti-ikävä siinä ihmisvilskeessä (Manilassa asuu yli 10 miljoonaa ihmistä) ja saasteen seassa. Löydettiin kumminkin hotelli läheltä Manilan lentokenttää, josta oli seuraavana päivänä lento Boracay-nimiselle saarelle.

Boracay olikin juuri sitä mitä olimme odottaneet. Aivan älyttömän pehmeää valkoista hiekkaa, kitesufingiä ja tietenkin myös älyttömän hyviä bileitä. Mitä sitä muuta voikaan enää odottaa! Ranta oli varmasti paras tähän mennessä koko reissulla. Suoritettiin myös kitesurffauksesta ensimmäinen neljän tunnin kurssi ja nyt vain toivottavasti mennään vielä paikkaan, jossa voi suorittaa seuraavia osuuksia.

Boracayn rantaa

Käytiin Boracaylla myös ensimmäistä kertaa polkupyöräilyreissulla, eikä siis vuokrattu skoottereita. Reissu vaati hikeä ja tuskaa, mutta tarjosi myös hienot maisemat ja lepakkoluolan. Viimeisenä iltana Boracaylla nähtiin myös tulevat ex-vaimomme, kun pääsimme seuraamaan Miss Maailma - kilpailun kandidaattien syömistä rannalla. Viimeisen yön Filippiineillä vietimme Manilassa, mutta edelliskerrasta viisastuneena olimme varanneet hotellin etukäteen ja pääsimme nauttimaan paikallisista ostoskeskuksista rauhassa.

Pyöräreissulla pongatun hotellin uima-altaalta näkymät

I <3 BBQ - meidän lempiravintolastamme

Auringonlasku Boracaylla
Manilassa jo odotellaan Joulua

Seuraavaksi löydämme itsemme siis toivottavasti Thaimaasta ja tapaamme siellä sitten loputkin herrasmiehet Kuala Lumpurista!

-T&T-

Vikat hetket Kuala Lumpurissa

Peksin kanssa tultiin siis syysloman jälkeen vielä yhdelle kurssille Kuala Lumpuriin. Ajoittain melko kaoottisenkin Indonesian jälkeen tuntui kuin olisi kotiin palannut. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: täällä homma toimii, liikenne on suht rauhaisaa ja paikat ovat tuttuja.

Maanantaina Manjit Sandhu, Malesialainen proffa, aloitti Competitive Advantage -kurssin luennot. Kurssi tarjosi melko paljon tuttua asiaa, mutta kertaushan on opintojen äiti. Luennojana Manjit on erittäin innostava. Ajoittainen hyppiminen ja pomppiminen luokan edessä tuo esiin miehen oman innostuneisuuden luennoimaansa asiaan. Kurssi sisälsi yhden yksilötyön ja yhden ryhmätyön, joista molemmista piti pitää luokan edessä presentaatio. Tuli siis jälleen hieman kokemusta esiintymisestä englanniksi. Mutta se koulusta. Huomenna perjantaina olisi syksyn viimeinen tentti ja sen jälkeen taas ansaitulle lomalle :)

Muuten nämä vajaat kaksi viikkoa sujuivat Kuala Lumpurissa melko rauhaisasti. Mika kärsi reissun ensimmäisen vatsataudin ekan viikon alussa. Muutaman päivän varpusparveilun, banaanin ja kuitujen jälkeen olotila (ja vatsa) olivat jälleen normalisoituneet. Tuttu asumuksemme Times Squarella tarjosi myös paljon kaivattua ihanuutta: kuntosalia ja urheilua! Tulipa katsattettua kaksi leffaakin. Tarantinon uusi Inglorious Bastards ja Malesian suurimmalta screeniltä töllötetty 2012. Tarantinon leffa oli mainio, mutta 2012 ei kovin kummoisia tarjonnut, tosin suurelta kankaalta erikoistehosteiden täyteinen leffa oli ajoittain vaikuttavaa katsottavaa, mutta sisältö oli mitä oli.

Paikallinen tosiuskovainen musliminainen. Vain silmät näkyvät. Rohkea saa olla jos näitä koittaa iskeä, sillä saattaa tulla ihan sika säkissä :)

Ja ettei totuus pääsisi unohtumaan otettiin yhtenä iltana pienoiset kumarat paikallisessa Irkkupubissa. Ilta venähti aina jatkoille Times Squaren altaille. Altaille menohan on kiellettyä kympin jälkeen, mutta kaikki kiellettyhän on kivaa. Lisäksi vartiat olivat melko lepsulla päällä ja antoivat meidän aamuyöstä uida ja chillailla altailla.

Allasjatkot

Yhtenä iltana käytiin muutaman luokkakaverin kanssa illallisella vähän paremmassa raflassa ja pyörimässä Chinatownissa ja Little Indiassa. Chinatownista tarttui mukaan muutamia tuliaisia, jotka pitäisi lähetellä koulupapereiden kanssa kohti Suomea.

Illallisella

Little Indian ihmeitä

Opaskirjamme hehkuttaa, että käynti Kuala Lumpurissa ei ole täydellinen ellei käy Petronas-tornien välitasanteella. Sunnuntaina otimme siis suunnaksemme nuo kaksi reilu neljäsataametristä tornia. Tasanteelle pääsyhän on ilmainen ja lippujen jako alkaa 8:30 joka aamu. Oltiin paikalla Peksin ja luokkakaverimme Heidin kanssa noin 8:50. Paikka oli aivan täynnä väkeä. Puolentoista tunnin hermojaraastavan jonotuksen ja tönimisen jälkeen isolle TV:lle tuli teksti: "Ei enää lippuja tälle päivälle". Perkele! Tässä vaiheessa teki mieli lyödä vieressä huutavaa ja rääkyvää lasta, mutta jotenkin sai hermot kasaan. Jäätiin kuitenkin vielä odottelemaan, josko lippuja olisikin. Onneksi jäätiin, sillä jostain niitä siunaantui lisää ja saimme liput klo 14:15 kierrokseen tasanteella.

Paikalla oltiin sovittuun aikaan ja noustiin korkeuksiin. Näkymät olivat hienoja, mutta kun aikaisemmin oli tullut käytyä vielä korkeammassa KL Towerissa, eivät näkymät jaksaneet niin paljoa säväyttää. Voipa kuitenkin nyt ylpeänä tokaista ja leveillä, että "olenpa käynyt muuten tuollakin" :)

Kohti ääretöntä, ja sen yli!

Hermoja raastanut väkijoukko pyrkimässä samaan paikkaan

Vihdoinkin ylhäällä!

Turisteille ominaisia poseerauskuvia

Aika on siis Lauantaina jättää Kuala Lumpur taakse ja edessä olisi lento Thaimaahan, Krabille. Thaimaassa olisi tarkoitus yhdistää voimat jälleen Tomin ja Tommin kanssa ja suunnata jälleen kohti uusia seikkailuja! Palataan taas kun kerrottavaa ilmaantuu!

Jotenkin täällä ei pääse joulufiilikseen kun lämmintä on 30 ja ympärillä palmuja :)

Brunein sulttaania moikkaamassa

Maanantaiaamun valjetessa Mika ja Peksi heräilivät ja suuntasivat kohti KDU kollegea ja uutta kurssia. Tomilla ja Tommilla olivat muut suunnitelmat mielessä ja loma heillä sen kuin jatkuu. Tomi ja Tommi suuntasivat kohti Bruneita Malaysian Airlinesin turvin. Lentoyhtiö eroaa AirAsiasta siten, että siellä on ilmaiset ruuat ja juomat, kuten Finnairilla. Ja tulihan sitä viiniä maisteltua taas pari lasillista! :)

Saavuttiin kolmen aikoihin Brunein lentokentälle ja erilaisten säätöjen kautta saatiin lopulta paikallinen bussi keskustaan, joka maksoi 0,5 €. Taksi samasta matkasta olisi ollut 10 €. Päädyttiin asumaan Youth Hostelliin ihan kaupungin keskustaan. Keskustan ekaa kertaa nähtyämme tuli mieleen ihan kotoinen Lappeenranta, sillä paikka on tosi pieni ja kaupat menevät pimeän tultua kiinni. Kauppojen mentyä kiinni lähdimme katsomaan nähtävyyksiä ja törmäsimme sattumalta paikalliseen mieheen, Abduliin, joka kyyditsi meitä ympäriinsä autollansa. Hän vetää joka viikko ulkomaalaisille, lähinnä Eurooppalaisille, erilaisia retkiä ja kiertoajeluja. Vaikutti todella mukavalta ja reilulta tyypiltä.

Bandar Seri Begawanin keskustan moskeija

Kävimme miehen opastuksella katsomassa maailman kalleinta moskeijaa, jonka kupolit ovat 24 karaatin kultaa. Hän vei meidät yömarkkinoille, jonne paikalliset kerääntyvät iltaisin tekemään ruokaostoksiaan ja seurustelemaan keskenään. Saatiin maistella mitä erikoisimpia viidakon hedelmiä, ja täysin ilmaiseksi. Abdul osti meille vieläpä kämpille vietäväksi iltapalaa (hedelmiä ja pähkinäpannukakkua). Käytiin katomassa maailman suurinta palatsia, Brunein sulttaanin kotia, jossa huoneita on 1788 ja pinta-alaa enemmän kuin Vatikaanivaltiossa. Ajettiin autolla katsomaan myös prinsessojen ”vaatimattomia” asuntoja, sekä ”vesikylää”, joka kelluu kokonaisuudessaan veden päällä. Bruneihan on täysin sulttaanin hallitsema valtio ja kyseinen herrasmies on kultaisella 90-luvulla ollut jopa maailman rikkain ihminen.

Maailman kallein moskeija

Tulevat muslimit moskeijan edessä

Yömarkkinat

Tiistaina emme tienneet tarkalleen mitä tehdä, joten yllätykseksemme löysimme itsemme museosta. Museossa kerrottiin Brunein tai lähinnä sulttaanin historiasta ja siellä oli paljon esineitä hänen seremonioistaan, sekä lahjoja, joita hän on saanut muilta valtioilta.

Seromoniamestarin (sulttaanin) seromoniavaunut

Nyt odotellaan jo kuumeisesti lentoa pois Bruneista, koska täällä ei juuri ole tekemistä ja jopa alkoholin myynti on täällä kiellettyä… Eipä tullut nähtyä Brunein kuninkaallista perhettä livenä, mutta parempi kalaonni sitten ensi kerralla.

Tobaillen!

Vaikka reissaaminen paikasta toiseen on todella avartavaa ja mahtavaa, on se myös melko raskasta. Oli siis tarvetta pienelle rentoutumiselle. Penangin jälkeen suunnattiin okulaarimme takaisin Indonesiaan, Sumatran saarelle. Lentomme saapui illalla Inodonesian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, Medaniin. Otettiin halpa guest house läheltä lentokenttää, joka kustansi vajaat kolme egeä per ukko. Hyvää ja halpaahan ei ole keksittykään. Aamulla klo 05:00 sadan metrin päässä sijainnut moskeija hiveli korviamme tuolla ihanalla muslimien ulinamusiikilla!

Aamulla sitten enemmän ja vähemmän levänneenä otettiin tila-auto meille neljälle Parapatin kaupunkiin hintaan 350 000 rupiaa eli aika tasan 25 euroa. Parapat on siis kaupunki, josta kulkee lauttayhteys Samosirin saarelle Toba-järvellä. Automatka kesti viisi tuntia, joten 6,25 euroa per anneli omassa ilmastoidussa autossa ei ollut ollenkaan paha hinta, huomioiden, että ukkeli ilmeisesti ajoi putkeen saman matkan takaisin Medaniin. Matkalla pysähdyttiin pienessä kaupungissa, jossa olimme jonkinasteinen nähtävyys. Mikan käytyä yhden koulun pihassa paikalliset kakarat tulivat porukalla ihmettelemään tuota valkonaamaa ja poseerasivat kovasti valokuvattaessa. Osa paikallisista tosin arastivat ja poistuivat nopeasti paikalta, jos heille yritti jutella.

Perillä Parapatissa meitä odotti satamassa Baddi (tai Buddy), joka ohjasi meidät lautalle ja tarjosi asumusta. Paikat nähtyämme olimme myytyjä. Paritalo meille neljälle Toba-järven rannalla kustansi kolme euroa yöltä per jamppa. Toba on siis asuntojen kannalta paljon edullisempi kuin Bali. Jo ehti lauttamatkalla Toba vakuutti meidät kauneudellaan ja vehreydellään. Eiköhän täällä viisi yötä huoletta rentoudu.

Lauttamatkalta

Meidän asumuksen pihapiiriä

Aloilleen asettumisen jälkeen käyskenneltiin vähän Tuk Tukin kylässä, jossa majapaikkamme sijaitsi. Illalla tutustuttiin pariin paikalliseen Baarinpitäjään, jotka kertoilivat missä kaikkialla Samosirin saarella kannattaa käydä. Aamun nukkumiset pilannut muslimiulina kuitenkin painoi sen verran, että suunnattiin aikaisin koisimaan.

Tuk Tukin kylää

Seuraava päivä tarjosi sitä mitä olimme hakeneetkin. Pelkkää loikoilua tuon ihanasti liplattavan järven liepeillä. Tulipa pulahdettua aamulla ensimmäistä kertaa tuohonkin jorpakkoon ja ihaninta oli kun tällä kertaa vesi ei ollut silmiä kirvelevää suolaista merivettä vaan makeaa järvivettä. Kyllä virkisti. Tuntui kuin kaikki matkan synnitkin olisivat huuhtoutuneet pois. Maisteltiinpa terassin viereistä palmupuusta hieman kookostakin. Kuinka saisin rikki kookospähkinän? Maahan paiskaaminen ja muukaan heittely ei tuottanut tulosta, joten haettiin majapaikan keittiöstä kunnon lihaveitsi niin johan päästiin maistelemaan kookosmaitoa ja itse lihaakin.

Kun yksi päivä oli latailtu akkuja oli aika hieman nähdä Samosirin saarta hieman paremmin. Vuokrattiin siis skootterit 60 000 rupialla päiväksi eli euroissa hintaa tuli noin 4 egeä ukkoa kohden. Siitä sitten alkoi ehkä tämän reissun raskain ja ikimuistettavin kokemus... Alkumatka sujui hyvin. Ajeltiin rantaa myöden ja käytiin parissa hieman pienemmässä kylässä ihmettelemässä muun muassa ikivanhoja kivisiä tuoleja. Noin kolmessa tunnissa oltiin oltiin saaren toisella puolella (Samosir on siis noin Singaporen kokoinen saari). Meillähän oli mukana myös kartta, joka tosin oli printattu A4-paperiarkille ja siitä pystyi hahmottamaan korkeintaan suurimpien kylien sijainnit. Toiselta puolelta saarta oli tarkoitus ajaa koko saaren läpi suoraan takaisin Tuk Tukin kylään. Kartalla matka näytti lyhyeltä, samoin tiet selkeiltä. Matka saaren läpi alkoi jyrkähköllä nousulla Sumatran suurimman kylän ylle. Maisemat olivat mahtavia.


Noustiin vielä ylemmäs ja maisemat järvelle vain paranivat. Mieli oli virkeä ja ihmetyksestä positiivinen. Päästiin lopulta yhteen kartassa näkyvistä kylistä. Oltiin siis vielä kartalla. Sisämaasa riisipellot ja muu maalaismaisema hellivät jälleen silmiämme kauneudellaan. Matkalla paikalliset moikkailivat ja halusivat tulla haastelemaan. Heiteltiin vauhdista paikallisille kakaroille ylefemmojakin. Lopulta oli kysyttävä yhdeltä paikalliselta vaarilta hieman opastusta sijainnista. No äijähän ei puhunut halaistua sanaa enkkua (muutakuin "Hello"), joten ohjeet olivat melko lailla yhtä tyhjän kanssa. Vaarin poika kuitenkin jotenkin tajusi, että halusimme Tuk Tukin kylään ja lähti näyttämään tietä, sillä oli itsekin juuri menossa samaan suuntaan. Yhdessä risteyksessä jätkä osoitti, että jatkakaa tuohon suuntaan. Matka saattoi jatkua.

Missä mennään?

Kuvaa saaren sisäosista

Mentiin yhä syvemmälle viidakkoon ja kysyttiin vielä pari kertaa ohjeita ja aina saatiin ohjeita kädensuunnilla. Mentiin siis niiden näyttämiin suuntiin. Kello oli noin puoli neljä iltapäivästä. Lopulta ajettiin todella huonokuntoista kivistä ja mutaista metsätietä. Tunnin jälkeen alkoi hieman ihmetyttämään kun muita ihmisiä ei enää näkynyt. Tie ja ilma vain synkkenivät. Bensa alkoi loppumaan. Jatkettiin kuitenkin eteenpäin, sillä kääntyminen olisi tuonut monen tunnin lisälenkin matkaan. Metsä tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta jokaista alkoi hieman ahdistamaan tuo loputon huonokuntoinen metsätie, pimenevä ilta ja bensavalon syttyminen. Toivonkipinän sytytti kun nähtiin ekan kerran moneen tuntiin järveä. Huomattiin kuitenkin olevamme vielä todella korkealla. Lisää toivoa toi alaspäin kaartuva risteys. Tämä sen täytyy olla! Ajettiin erittäin jyrkkä mäki alas ja helpotus oli lähes käsinkosketeltava! Tommi ja Peksi laskivat mäen moottorit sammuksissa, sillä bensa oli todella lopussa. Lopulta ahdistus palasi kun eteen tuli suuri bambusta tehty portti. Mika ja Tomi juoksivat portin taa ja tarkastivat, viekö tie mihinkään. Veihän se. Näköalatasanteelle! Näkymät olivat kieltämättä todella kauniit ja tuntui surkuhupaisalta nähdä sienenmuotoinen Tuk Tukin kylä edessämme. Vielä kun löytyisi tie, joka sinne vie. Äkkiä takaisin portille ja skootterit ympäri. Bensan riittäminen mäen ylös epäilytti. Ilta alkoi pimetä. Kello oli noin viisi.

Sienen muotoinen Tuk Tukin kylä näköalatasanteelta.

Ja eikun skootterit ympäri

Ihmeen kaupalla selvittiin ylös ja jatkettiin toiseen suuntaan risteyksestä. Pakko tän tien on johonkin viedä!! Bensamittarin viisari alkoi hipoa kohdan "Empty" huonompaa puolta. Myös kännykästä loppui akku. Ei helvetti!

Ajettiin tietä vartin verran ja nähtiin kiveen maalattu opaste Johnin Guest Houseen! Luojan kiitos! Puolitoista kilometriä ja selvittiin Johnin kämpälle! Mestoille oli eksynyt myös Hollantilainen pariskunta. Lopulta John myi meille bensaa ja soitti kaverinsa paikalle. Kaveri lupasi lähteä oppaaksi metsään tuntuvaa korvausta vastaan. John tulkkasi meille, että hänen pitaisi lähteä mukaan, sillä kaveri ei uskaltaisi yksin palata takaisin pimeässä metsässä. Johnilla ja kaverilla olivat kaikki kortit, joten maksettiin opastuksesta ja matka pimeässä metsässä saattoi alkaa. Mukaan John otti ison viidakkoveitsen. Oliko pimeässä metsässä sittenkin jotain pelättävää? Hengissä kuitenkin selvittiin ja 15 metsässä edetyn ja 10 maantielle edetyn kilometrin jälkeen oltiin perillä Tuk Tukissa ja palautettu mutaiset skootterit. Luojalle kiitos, ettei kelleen käynyt mitään ja ettei tarvinnut viettää yötä metsässä. Oli kyllä ikimuistoinen ja mahtava prätkäreissu! Perillä Tuk Tukissa oltiin noin puoli yhdeksältä illalla. Nälkä oli ehtinyt kasvaa melkoiseksi, sillä edellisen kerran oltiin syöty aamulla. Safkan jälkeen uni maittoi!

John's Guest House keskellä viidakkoa

Väsyneet, mutta onnelliset motoristit.

Loppupäivät menivät pääosin rentoutuen, kirjoja lukien ja Tuk Tukissa pyörien. Mika ja Peksi latautuivat henkisesti maanantaina jatkuvaan kouluun ja Tomi ja Tommi tulevaan Brunein, Philippiinien ym reissuun. Retkikuntamme siis hajoaa reiluksi pariksi viikoksi ja voimat yhdistetään jälleen Thaimaassa kun Mikan jaPeksin koulu on päättynyt. Tämä tällä erää!

Toban kuvasatoa

Ranta- ja kaupunkielämää

Taas on paljon asiaa ja paikkoja kerrottavana, mutta koitetaan pitää tarina lyhyenä ja ytimekkäänä. Tällä hetkellä ollaan Toba-järvellä Indonesiassa, Sumatran saarella, mutta siitä tulee ensi viikon alussa sitten ihan oma raporttinsa.

Elikäs Balin viimeiset päivät menivät siinä missä muutkin; loikoillen sekä auringosta ja elämästä nauttien. Maanantaina suunnitelmana oli lähteä Balin aivan eteläkärkeen, Ulu Watuun. Bongattiin yksi paikallinen automies, joka lupasi olla meille päivän kuskina 200 000 rupiaan eli euroissa se tekee noin 14. Ulu Watu tarjosi kaunista kalliomaisemaa, muhkeita aaltoja (naiset eivät olleet niin muhkeita) ja voimakkaita merivirtauksia. Rannalla kallioiden lomassa ihailtiin suurissa aalloissa ratsastaneita surffareita. Meidän taidoilla ei kyseisiin aaltoihin ollut mitään asiaa. Jo uiminen ja voimakkaat virtaukset ja riski iskeytyä kallioon veivät tarpeeksi voimia. Iltapäivästä kuskimme vei meidät Ulu Watun Hindutemppeliin, joka tarjosi myös vaikuttavia kallioita, mutta itse temppelissä ei ollut niin hirveästi näkemistä. Sisään päästäkseen piti pukea myös sarongi lanteille. Ja tietenkin kyseisellä alueella oli noita helvetin apinoita, jotka alkureissusta olivat vielä niin veikeitä, mutta nyt teki vain mieli heittää niitä kallioilta alas hillitäkseen ylipopulaatiota :)

Ulu Watua

Illemmalla kuski vei meidät kalastajakylään, jossa valittiin itsellemme kalat (King Fish), joista meille valmistettiin maukkaat kalasetit. Illasta sitten tuhottiin Suomesta asti tuotu Jaloviina-pullo (Ai minkä tähden? -No yhden tähden!) ja suunnattiin vikaa kertaa Balin clubeille.

Seuraavana päivänä Tomi ja Peksi kävivät vielä surffaamassa, mutta Mikalle ja Tommille riitti pelkkä altailla loikoilu, syytä ei tarina kerro, mutta taisi poikien surffauskykyyn vaikuttaa edellisiltainen jallu :)

Keskiviikkona oli aika kartuttaa kokemusmaailmaamme Singaporella. Aamupäivästä saavuttiin tuonne kieltojen ja sakkojen kaupunkiin, jossa myös ainoana koko maailmassa on koko maan kattava metroverkko, pienen maan etuja siis. Jo alusta alkaen paikka tuntui kalliilta halvan Indonesian jälkeen. Eka päivä käytettiin kaupungilla samoiluun ja ihmettelemiseen. Ennakko-odotuksista kuitenkin poiketen kaupunki ei ollut niin putipuhdas kuin osasi odottaa. Singaporessahan siis sakot saa jos roskaa, nauttii ruokaa ja juomaa metrossa, kusee hissiin (toisesta toimenpiteestä ei ollut kieltoja), syljeskelystä, röökin poltosta, vessan vetämättä jättämisestä jne. Paikkaa voisikin kuvailla lauseella: Singapore, ”fine” city! Kuitenkaan piereskely tai pahanhajuinen hengitys eivät kuuluneet kieltojen joukkoon. Ekana päivänä käytiin myös maailman isoimmassa maailmanpyörässä, Singapore Flyerissä. Maailmanpyörä tarjosi ihan hienot maiset yli kaupungin. Loppupäivä meni kaupungilla ja ostareissa pyörien sekä pimeän tullen ihastellen valaistuja isoja rakennuksia. Singaporessa valmistauduttiin jo jouluun joulukoristein. Jotenkin ei oikein tullut joulufiilistä kun lämpötila on sen 30 ja aurinko paistaa.

Tokana päivänä suunnattiin nokat kohti Singaporen eläintarhaa. Tarhasta ei jaksa sen enempää kirjoittaa kuin sen, että se oli todella iso ja yksi hienoimmista missä on tullut käytyä. Tarjosipa eläintarha hauskan merileijonaesityksenkin. Illemmalla perinteiset pyörimiset kaupungilla ja vikana suunnitelmana oli katsastaa maailman suurin suihkulähde, Fountain of Wealth. Pettymykseksi kyseinen vedensylkijä oli rutikuiva, pelkät rakenteet eivät jotenkin lämmittäneet mieltä. Pettyneinä suunnattiin takaisin hostellille ja valmistauduttiin seuraavan päivän lentoon Penangin saarelle Malesiaan.

Peräpukamista kärsinyt apina

Penangin saari oli melko perinteinen rantamesta. Tai se ainakin se missä yövyttiin eli Batu Ferring. Paikka tarjosi viihtyisiä rantaravintoloita, joissa ensimmäinen ilta menikin istuskellen ja muutamien ruotsalaistyttöjen kanssa matkakokemuksia vaihdellen. Seuraavana päivä pilvinen sää muutti suunnitelmia rannalla makoilun suhteen, joten käytiin katsastamassa Georgetownin kaupunki saaren koillisnurkassa. Kaupunkihan on Malesian toiseksi suurin ja mainoslehtiset kehuivat sitä kulttuurin kehdoksi. Emme ilmeisesti ymmärrä hyvän päälle, sillä meihin tuo iso kaupunki ei kovin suurta vaikutusta tehnyt, vaikka tuli käytyä ihmettelemässä jotain 15:ttä eri rakennusta, patsasta ja linnaketta. Illalla sitten vietettiin Tomin 25-vuotis synttäreitä ja vietettiin iltaa muutamien suomalaistyttöjen kanssa, jotka opiskelevat Lappeenrannassa toimintaterapiaa. Kolmas päivä Penangilla ei kovin ihmeitä tarjonnut, sillä Tomin synttärikemut veivät hieman voimia, joten päivä meni aika lailla chillaillen. Neljäntenä päivänä olikin sitten aika taas siirtyä kohti uusia seikkailuja ja palata takaisin Indonesiaan. Aloitettiin popsimaan myös malarialääkkeitä, aika näyttää tuleeko sivuvaikutuksia....

Historian siipien havinaa

Tomin synttäridrinkki

Synttäriporukka

Alla linkkejä kuviin. Balin kuviin on lisätty otoksia Ulu Watusta ja vikoilta päiviltä.

Kuvia Balilta

Kuvia Singaporesta

Kuvia Penangilta