torstai 15. lokakuuta 2009

Loma, loma, loma, loma...

No niin nyt on tultu taitekohtaan, jossa Tommin ja Tomin koulu loppuu Malesiassa. Mika ja Peksi palaavat vielä yhden kurssin ajaksi Kuala Lumpuriin. Kaikki ovat siis toivottavasti saaneet suoritettua hyväksytysti kolme ensimmäistä kurssia. Kurssien tasot vaihtelivat, mutta loppujen lopuksi aika helpolla saa 6 opintopistettä kurssista.

Viikon tapahtumista hiukan. Eli Mirkku ja muut tytöt olivat saapuneet lauantaina Bangkokista Kuala Lumpuriin ja nähtiin sitten sunnuntaina heidät. Sen voi vaan arvata kuinka siinä käy, kun tapaa suomalaisia täällä, toivottavasti oli viimeinen kerta...Ei nyt ihan mukava se on nähdä tuttuja :)

Loppuaika viikosta meni koulutehtävien parissa ja tenttiin lukiessa. Nyt on siis rankan lukukauden jälkeen aika siirtyä lomalle ja reissaamaan. Ensimmäisenä matkakohteena on perjantaina niinkin eksoottinen paikka kuin Bali <3. Olemme kaikki rakastuneet paikkaan ja surffaukseen jo ennen kuin olemme edes kokeilleet, mutta huhujen perusteella paikalla on tarjota kaikille jotain. Taitaa jäädä vain huhuiksi tältäkin porukalta.

Balaillaan sitten Balilta, jos kyetään bailauksen lomassa kirjoittamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti