Savadekaap!
Täälläpä ollaan. Lämpötilä yli 30, kosteus lähes 100! Maanantaina kymmenen tunnin istumisen jälkeen saavuttiin mestoille ja suunnattiin kohti keskustaa. Pari opiskelijatuttua majailee myös samaan aikaan Bangkokissa kuin me, niin saimme vinkin mihin päin kannattaa lähteä etsimään majoitusta. Löysimmekin oivan hotellin ilmastoinnilla ja aamupalalla hintaan 6,5€/persus/yö. Ekana iltana treffattiin Olli ja Mirella ja linjattiin muutamat oluset ja käytiin syömässä. Lisäksi tutustuttiin Mirellan opiskelijakaveri Paulaan ja yhteen suomalaiseen reppureissaajaan, Villeen. Ilta menikin kapakoissa istuskellen ja maisteltiin paikallisia herkkuja (käristettyjä heinäsirkkoja ja matoja).

Tiistaina herättiin ysiltä, syötiin aamupalat ja lähdettiin tutustumaan Bangkokin keskustaan. Aikamme pyörittiin isoissa kauppakeskuksissa ja lopulta päädyttiin Lumpingin puistoon ihailemaan ympärillä olevaa vehreyttä. Lisäksi kiusattiin varaaneja, joita puistossa kulki aivan vapaana. Puiston jälkeen alkoi nälkä painamaan ja päätettiin mennä Chinatowniin syömään. Henkemme kaupalla halusimme säästää rahaa ja ängimme yhteen pieneen tuktukiin kuusi ihmistä, oli melko jännä matka, jonka aikana alkoi arvostaa taas omaa elämäänsä :) Chinatownissa hyvät ruoat ja aikamme pyörittiin ihmetellen Chinatownin menoa. Illalla mentiin porukalla syömään. Ruoka oli hyvää, olut oli hyvää, tarjoilu hyvää ja huonoa. Tarjoilusta meille vastasi näpsäkkä thaikkutyttö sekä paikallinen ladyboy. Ladyboy iski lopulta silmänsä Mikaan ja aina sanavalmis Mikakin meni melko sanattomaksi kun isolla aataminomenalla varustettu "tyttö" istahti syliin ja ehotti tapaamista vessassa. Kohteliaasti Mika kuitenkin kieltäytyi, vaikka yritys Tim-nimisellä tytöllä olikin kova!

Keskiviikkona vuorossa oli tutkia rakennuksia monien tuhansien vuosien takaa. Mentiin ihmettelemään Bangkokin Royal Grand Palacea. Sisäänpääsy oli melko tyyris, mutta oli hintansa väärti. Hienoja rakennuksia kullitettuina :) Palatsin ihmettelemisen jälkeen siirryttiin kohti hotellia päikkäreille ja valmistauduttiin henkisesti loppuillan koitoksiin. Luvassa oli kuudelta illalla nousu yhteen Bangkokin korkeimmista rakennuksista aina yli 60. kerrokseen. Paikka oli juuri meille Tuotantotalouden opiskelijoille oiva paikka; kunnon porvarimeininkiä :) Katolle ei saanut mennä shortseissa, joten meidän piti lainata suorat housut, jotta päästiin ylös. Ylhäällä meitä kohdeltiin kuin maanomistajia: kaikki kumartelivat meille ja tarjoilu pelasi. Korkeat hinnat kuitenkin hieman rajoittivat ostohaluja ja otettiin vain yhdet coctailit ja ihasteltiin maisemia ja auringonlaskua. Tovin ihailun jälkeen suunattiin rokkipubiin kuuntelemaan kuinka paikallinen laulu- ja soitinyhtye yritti soittaa aikamme hienoimpia rock-biisejä. Loppuillasta pyörittiin vielä kaupungilla ja käytiin katsastamassa yhden paikallisen asuntoa; 4x4m yksiö, jossa asui useampia ihmisiä. Lopulta palattiin takaisin Khaosan-roadille, jossa hotellimme on. Huomenna perjantaina 28.8. olisi tarkoitus suunnata kohti Kuala Lumpuria.

Lisätään vielä kuvia myöhemmin kunhan ehditään luoda flickriin tunnukset, mutta tässä on jotain alkupaloja! Tämä tältä erää!

なかなかきれいですね~^^
VastaaPoistaたてものがすごい@@
by 通りすがりの主婦 在宅